Helsinki Roosters on the Road Tour 2016 – TAFT vs. Roosters

IMG_4802

Kesäkiertue alkaa lähetä loppuaan. Toiseksi viimeinen pysähdys on Suomen kansainvälisimmän liikenteen polttopisteessä. Maanantai-iltana Roosters löytyy naapurikaupungin ylpeyden Vantaan TAFTin vieraana Myyrmäen urheilupuiston jalkapallostadionilla.

Vaikka joukkueet ovat sarjataulukon ääripäissä, Roosters-päävalmentaja Juha Hakala ei anna suurinumeroisen voiton Butchersista vaikuttaa valmistautumiseen.

– Harjoittelimme kolmesti kuluvalla viikolla TAFT ottelua varten. Keskityimme etenkin hiomaan omaa tekemistä edelleen paremmalle tasolle, sekä hieman enemmän erikoisjoukkuepelaamiseen. Olemme joutuneet hieman karsimaan siitä kuluvien lyhyiden viikkojen aikana.

Myös Vantaan TAFT on pelannut vierasottelunsa peräkkäin. Päävalmentaja Stephen Stokes tietää Roostersin Porvoon pelin perusteella, ettei kotiinpaluu Myyrmäen stadionille tule olemaan helppo.

– Roosters näyttää etenevän kaikilla sylintereillä, mutta se on odotettavaa tässä vaiheessa kautta. Meillä oli tiukka kamppailu edellisellä kerralla ja valmistaudumme samaan. Meillä on ollut kova kausi, mutta me emme selittele.

– We are looking forward to getting back to our home field and representing the Blue Wall in an impressive fashion, Stokes tiivistää joukkueensa tunnelmat.

Salonen punaisiin, Outinen sinisiin

Maanantai-iltana tekee kaksi kovaa pelaajaa paluun Vaahteraliigaan. Ruotsin mestaruussarjan Tyresö Royal Crownsia edustanut Okko Outinen palaa TAFTin paitaan ja Itävallan mestari, tukimies Roni Salonen, pukee päälleen kasvattiseuransa pelipaidan.

Päävalmentaja Hakala on erittäin tyytyväinen tuoreen Itävallan mestarin paluusta.

– On erittäin merkittävää saada Roni Salonen takaisin joukkueeseemme loppukaudeksi. Roni on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista tukimiehistä. Ja mikä parasta hän tuntee meidän systeemin ja pelaajat, joten saamme hänen nopeasti mukaan vahvistamaan joukkuetta.

Roostersin hyökkäyksenkoordinaattori Jens Holmström tunnustaa Outisen paluun vaikutukset.

– TAFTia ei saa aliarvioida. He ovat monessa ottelussa pysyneet hyvin mukana otteluiden alussa, mm. meitä vastaan viimeksi olivat johdossa kolmannella neljänneksellä. Tämä ottelu on se missä Okko Outinen tekee comebackin Vaahteraliigan. Okko on sen tasoinen pelaaja että voi omalla panoksella aiheuttaa vastustajille harmaita hiuksia.

 

Roosters puolustus vs. TAFT hyökkäys

Toni Luomajoki luottaa hyväksi osoittautuneeseen pelisuunnitelmaan Myyrmässä.

– Uskon että pystymme dominoimaan linjapeliä ja yksipuolistamaan näin TAFTin hyökkäystä. Haluamme ottaa juoksupelin vastustajalta pois ja saada painetta aikaan heittopeleissä. TAFTin hyökkäys on myös näyttänyt kauden aikana runsaasti eri hyökkäysmuodostelmia, joihin puolustuksen on osattava sopeutua oikein.

– Paljon riippuu Cedric Johnsonin pelikunnosta, ja siitä mitä pelipaikkaa hän mahdollisesti pelaa. Sekä Johnson että Cole Webb pystyvät tosin heittämään hyvin liikkeestä, mikä onkin TAFT:in paras ase. Erityisesti Johnson on myös terveenä ollessaan todella vaarallinen juoksija, tietää Roostersin tukimiesten valmentaja Luomajoki.

Stephen Stokesilla on selkeät sävelet TAFT-hyökkäyksen menestymiseen.

– Hyökkäyksessä meidän pitää välttää pallon menetyksiä ja saada juoksupelimme käyntiin.

 

Roosters hyökkäys vs. TAFT puolustus

Myös puolustuksessa Stephen Stokes tiedostaa pelin juonen.

– Puolustuksessa meidän täytyy pitää heidät kurissa ja taklata kunnolla. He tulevat tekemään pelejä, mutta me emme saa antaa niiden murtaa meitä.

Jens Holmström oli tyytyväinen hyökkäyksen peli-ilmeeseen Porvoossa.

– Kieltämättä hyökkäys rullasi aika kivasti Buthcersia vastaan. Olen erityisen iloinen, että se rullasi heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien, kun Porvoon pelaajat olivat vielä energisiä ja heillä oli voimaa pelata. Meillä on jossain matseissa ollut vähän vaikeuksia saada hyökkäys rullamaan heti ottelun alussa.

– Niin kuin aina petrattava löytyy, filmi ei valehtele, mutta kokonaisuudessa ehjin matsi tänä vuonna. Meidän nuoret pelaajat pääsivät taas kerran kentälle ja saivat kivasti yrityksiä ja pelasivat vielä suhtkoht virheettömästi.

– Pääsemme pitkästä aikaan vetämään kolme treeniä ennen ottelua. Kaikkien kolmen pitää olla laadukkaita, että olemme Taftia vastaan valmiita laittamaan pisteitä tauluun heti alusta asti. Toki pitää vielä näin lopussa sanoa että olen erittäin ylpeä tästä joukkueesta. Se on pystynyt kääntämään tiukat ottelut voitoiksi. Ja vaikka joskus on oltu tappiolla, on jokainen luottanut omaan tekemiseen, Holmström pohtii hyvillään.

 

Sairastuvalta täydennystä

Ilari Nikku Roostersin puolustuksenlinjasta on tyytyväinen tähän astisista saavutuksista.

– Puolustuksen linjassa on mennyt tosi hyvin. Minun mielestä me ollaan onnistuttu pysäyttämään eritoten juoksu erittäin hyvin ja ollaan saatu painettakin (pelinrakentajalle). Siinä ehkä ainut korjattava on se että pitää vielä pystyä pitämään pelinrakentaja taskussa.

– Se miten lähdettiin tähän kauteen, niin on väki vähentynyt. Ei ole syvyyttä samalla lailla kun olisi toivottu. On tullut ikäviä loukkaantumisia, mutta saatu taas nuoria pelaajia sisään, mikä on erittäin hyvä juttu. Sen osalta erittäin hyvin mennyt tähän asti. Vielä kun saadaan muutama ukko takaisin kehiin, niin varmasti erinomainen loppukausikin tulossa, hän odottaa.

Nikku näkee TAFTin pystyvän haastamaan Roostersin puolustusta.

– TAFT oli ensimmäinen joukkue joka meitä johtikin tällä kaudella ja täytyy lähtee sillä kunnioituksella. Joukkue on minun mielestä semmoinen musta hevonen. Sieltä voi tulla ihan mitä tahansa ja meidän tarvitsee olla erittäin tarkkana pelinrakentajan kanssa. Siellä on erittäin vikkelä kaveri. Eli nyt pitää tähän otteluun pitää se tasku kasassa, ettei pelinrakentaja pääse karkaamaan sieltä.

Hyökkäyksenlinjassa keskushyökkääjille juoksureittejä hyvällä menestyksellä avannut Jere Lahti on myös tyytyväinen alkukauden saavutuksiin.

– Meillä on lähtenyt hyvin linjan kausi. Juoksujaardeja on paljon ja hyvä keskiarvo. Se on aina iloista nähdä että saadaan hyvin juostua. Heittojakin löytyy, mutta ei niitä vielä ole paljon heitetty tällä kaudella.

– Ei mitään hirveitä odotuksia. Odotan että TAFT olisi kehittynyt ja totta kai halutaan lisää niitä juoksujaardeja sinne, Lahti kiteyttää odotukset maanantai-illalle.

Laitahyökkääjä Antti Miettinen toivoo kehitystä heittohyökkäyksiin.

– Ihan hyvin on mennyt tähän asti. Vähän ollaan vielä ehkä alkutekijöissä heittohyökkäyksen kanssa, ettei olla käytetty sitä vielä niin paljon peleissä. Juoksu on kulkenut hyvin, niin antaa mennä vaan. Ja totta kai laitahyökkääjilläkin on roolinsa siinä. Laitahyökkääjien blokit on ollut ihan hyviä tänä vuonna, mitä on katsonut ja itsekin joskus ehkä onnistunut. Mutta se vauhdikas heittopeli on vielä tulossa. Mutta ei sitä kaikkia kortteja heti pidä paljastaa.

Myös Antti Miettinen on tyytyväinen sairastuvan tyhjenemiseen.

– Se on iso juttu että on saatu jätkiä takaisin loukkaantumisten teiltä ja pikku hiljaa päästy treenaamaankin vähän kovempaa. Se on kuitenkin aika raskasta mennä neljällä laitahyökkääjällä treeneistä toiseen. Kyllä se on kova juttu, että saadaan äijiä takaisin ja kentälle. Saadaan vielä rotaatiota siihen, että siinä saa olla vastustajan takapuolustajat tarkkana, kun siellä on freesit jalat juoksemassa kuvioita.

– Heittohyökkäystä me halutaan käynnistellä ihan selkeästi, ettei olla puoliteissä siinä vaiheessa kun sitä ruvetaan tosissaan tarvitsemaan. Heittohyökkäystä haluan nähdä totta kai. Yksinkertaisesti samanlaista peliä mitä edellisessäkin, että hyökkäys onnistuisi aikalailla joka osa-alueella. Ei pelkästään heitossa, kyllä sen juoksunkin pitää kulkea, Miettinen täydentää.

 

Kuiva kausi päättyy

Vaahteraliigan osalta pääkaupunkiseudulla on ollut pitkä kuiva kausi, molempien joukkueiden kiertäessä Suomea. Stephen Stokes toivookin kummankin joukkueiden kannattajien saapuvan runsaslukuisina katsomoon.

– Me toivomme TAFTin ja Roostersin kannattajien saapuvan paikan päälle. Meillä oli hyvä peli viimeksi. Toivottavasti paikalle tulee paljon väkeä katsomaan lisää samanlaista.

Juha Hakala odottaa saavansa TAFTin täydellä miehistöllä vastaan maanantai-iltana.

– TAFT on pelannut kovin ailahtelevasti, esim. Vaasaa vastaan he saivat jalkeille vain 25 pelaajan ryhmän. Meitä vastaan paluun kokoonpanoon tekee Ruotsissa alkukauden pelannut Okko Outinen sekä muutaman ottelun huilannut Cedric Johnson, joten uskon TAFT tulevan ryminällä taistellen otteluun kotiyleisön edessä.

Roosters aloittava hyökkäys Roosters aloittava puolustus
QB 3 Micah Brown DE 50 Ilari Nikku
RB 11 Jaycen Spears DT 99 Roope Lindfors
WR 1 Onni Juvonen DT 74 Aaro Eliasson
WR 2 Bernard Luster DE 70 Aleksi Aitala
WR 32 Kimi Linnainmaa LB 43 Santtu Äyräväinen
WR 7 Antti Miettinen LB 68 Sebastian Karbin
LT 66 Iiro Luoto CB 5 Akseli Olin
LG 76 Richard Laine CB 33 Ville Roitto
C 59 Benjamin Watkins SS 22 Curtis Slater
RG 65 Jere Lahti FS 19 Tuukka Hämäläinen
RT 53 Samuli Vehkomäki CB 31 Veijo Aarresuo

 

Kehäradalla pääsee Helsingin Lentoaseman lisäksi Vantaan Myyrmäkeen. Helsinki Roosters ja Vantaan TAFT kohtaavat siellä MUP-stadionilla maanantaina 1.8. klo 18:30.

Roosters matkaoppaat – Episodi 5 Vantaa

Roni Salosen tunnelmat ensimmäisen Roostersin treeniensä jälkeen


 

 

Pekka Lylyharju / Helsinki Roosters Media&Communication