Vaahteraliiga-ennakko: Helsinki Roosters – Turku Anders Trojans

Rooster-Trojans 1200

Sunnuntaina erittäin korkealaatuista ja tasaista taistelua uusitulla Velodromin tekonurmella

Roosters avaa Vaahteraliigakautensa 2016 huippuottelulla vanhaa vastustajaansa Anders Trojansia vastaan. Kummallakin joukkueella on allaan jo yksi peli. Trojans aloitti Vaahteraliigakautensa viime perjantaina voittaen selvin numeroin 15 – 57 Vantaan TAFTin. Roosters pelasi Swarco Raidersia vastaan tiukan, tappioon päättyneen, pelin jo huhtikuun alussa.

Päävalmentaja Juha Hakala odottaakin malttamattomana tosi toimiin pääsemistä.

– Lähdemme otteluun hyvistä asetelmista. Swarco Raiders-ottelu antoi meille suuntaviitat millä tiellä olemme kauteen valmistautumisen suhteen. Joten siinä mielessä on hienoa vihdoin päästä testaamaan myös Vaahteraliigan taso heti huippuottelussa. Sen verran aikaa on meidän osalta kulunut edellisestä ottelusta, että nälkä on kasvanut ja on hienoa päästä vihdoin taas tositoimiin.

– Nyt on ruosteet ravisteltu varusteista eli Trojans tulee varmasti olemaan valmiimpi kuin kauden avausottelussa. Kauden aikaistuminen tosin sotki kuvioita muutamien pelaajien kohdalla ja tästä syystä meillä on muutamia poissaoloja, toteaa Trojans-päävalmentaja Mikko Virolainen joukkueen valmiudesta.

Myös pelaajat ovat valmiita kauden avausotteluun.

– Harjoittelukausi on mennyt meillä hyvin. Yksi syy tänne jäämiseeni oli varmistua, että me olemme valmiita tulevalle kaudelle. Pelikausi on mielestäni jo alkanut ja me lähdemme tähän peliin ja jatkamme siitä eteenpäin, Roostersin pelinrakentaja Micah Brown kommentoi.

Myös puolustuksenlinjan päässä pelaava Aleksi Aitala on tyytyväinen Vaahteraliiga-kauden alkamiseen.

– Kiva päästä vihdoinkin kunnolla pelaan. Aika pitkään treenattu, että pääsee tosi toimiin. Me pelattiin pari matsii, mutta ne on ollut sellasii harjoitustapahtumia. Nyt on kiva päästä heti hyvää vastustajaa vastaan ottamaan. Innolla odotan, harjoittelukausi on mennyt hyvin ja hyvät lähtökohdat on sunnuntain otteluun.

Kim Wikström palaa Velodromille mustassa paidassa

Oman mausteena ottelulle antaa vuosina 1996 – 2002 Roostersin hyökkäyksenkoordinaattorina toimineen Kim Wikströmin värvääminen Trojansin hyökkäyksen koordinaattoriksi. Tuona aikana Roosters saavutti kuusi mestaruutta ja yhden hopean.

– Tunnelmat ovat erittäin hyvät. Velodromi on toiminut monen upean muiston näyttämönä.

Roostersissa on seurana vahvat voittamisen perinteet. Perinteet, joita tällä hetkellä kannetaan ja vaalitaan jopa toisessa sukupolvessa. Roosters 2016 on joukkueena täynnä lajiinsa sitoutuneita valmentajia ja pelaajia, kuvailee Kim Wikström tunnelmiaan.

Wikström on kuitenkin vaihtanut punaiset lasit mustiin, eikä tule Velodromille muistelemaan vanhoja.

– Nämä ovat kaikki hienoja ja arvostettavia asioita, mutta tulevana sunnuntaina Roosters on minulle ensisijaisesti vastustaja. Tulemme hallitsevan Suomen mestarin testipenkkiin. Tiedostamme, että vastus on kova, kovin mikä tästä maasta löytyy, mutta kovaksi haluamme mekin jalostua. Sunnuntai tarjoaa oivan tilaisuuden tehdä juuri sitä, jalostua ja kehittyä.

– Emme kumartele ketään, keskitymme itseemme ja olemme asiassamme tosissamme. Näin myös sunnuntaina Velodromilla. Kim Wikström täydentää.

Roosters puolustus vs. Trojans hyökkäys

Roostersin puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen tähdensi kausiennakossa Trojansin hyökkäyksen monipuolisuutta, ja kykyä rankaista puolustusta mikäli mikä tahansa osa-alue jätetään liian vähälle huomiolle.

Roosters-päävalmentaja Juha Hakala on samoilla linjoilla.

– Kim Wikströmin hyökkäys esitti ihan pirteän näköistä peliä heti ensimmäisessä TAFT ottelussa. Selkeästi he tuossa ottelussa seurasivat hyvin Vantaan puolustuksen liikkeitä sekä etsivät vastapareja joita hyödyntää. Eli heitä vastaan täytyy pystyä pitämään puolustuksen boxin numerot suotuisina sekä onnistua heittopeleissä vastaparien kanssa.

Trojansin hyökkäyksen koordinaattori Kim Wikström näkee joukkueensa hyökkäyksen olevan hyvässä kuosissa.

– Tieto, taito, tahto ja tilaisuus. Tähän uskon. Tietoalusta on kehittynyt mallikkaasti, siitä todisteena varsin sujuva ottelukuva TAFT:ia vastaan. Taidot, vaikkakin ehkä aikataulua hiukan edellä, ovat osin vielä alkukauden vireessä. Ja tahdosta ei tässä porukassa mikään tule jäämään kiinni. Omistajuus on vahva ja niin myös sitoutuminen.

– Tilaisuuksia, niitä tarjoaa jokainen ottelu. Hyödyntämällä tilaisuudet rohkeasti, taitavasti ja toistuvasti ottelut voitetaan. Niin myös Roostersia vastaan, painottaa Wikström.

Roosters-kapteeni Victor Sarvi arvioi kausiennakossa puolustuksenlinjan kovimman vastaparin tulevan Turun suunnalta. Aleksi Aitala ei ole asiasta eri mieltä.

– Mä odotan aina kun Turkuu vastaan on pelattu. Ne pelaa kovaa ja loppuun asti ja me pelataan samalla tavalla. Mä uskon et hyvä siitä tulee. Mut ihan varmasti on yks kovimmista linjoista. Siinä Victor on varmasti oikeessa. Sunnuntaina tapaamme.

 

Roosters hyökkäys vs. Trojans puolustus

Kausiennakossa Roostersin laitahyökkääjien valmentajan Mikko Koikkalaisen mukaan sunnuntaina vastaan asettuu kovin puolustus, mitä vastaan Roosters Vaahteraliigassa pelaa: hyvä sekoitus aggressiivisuutta ja konservatiivisempaa peliä, eivätkä tee tyhmiä asioita.

– Trojans-puolustus näytti myös varsin hyvältä ensimmäisessä ottelussa ja selkeästi kyseessä on todella tasainen yksikkö. Tämmöistä puolustusta vastaan on kyettävä olemaan monipuolinen eikä sortua pelaamaan yksiulotteisesti vain heitto- tai juoksupuolustusta vastaan, Roosters päävalmentaja Juha Hakala tähdentää.

Trojans päävalmentaja Mikko Virolaisella on yksinkertainen näkemys Roostersin hyökkäyksen pysäyttämiseen.

– Hyvällä ja yhtenäisellä puolustamisella. Trojans puolustuksen on kyettävä minimoimaan Roosters-hyökkäyksen isot pelit. Pelinrakentaja Brown pystyy tekemään pelejä myös jaloillaan, joten puolustus saa olla tarkkana koko päivän.

Roostersin pelinrakentaja Mic Brown puolestaan ei aliarvioi yhtään vastustajaa.

– Mielestäni kaikilla joukkueilla, joita vastaan pelaamme, on hyvä puolustus. Me emme aliarvioi ketään. Me otamme ottelun kerrallaan.

Tiedossa värikäs huippuottelu

Joukkueiden päävalmentajat ovat samoilla linjoilla, katsojille on sunnuntaina tiedossa kovaa kamppailua.

– Heti ensimmäisessä ottelussa vastakkain asettuvat kaksi sarjan suosikkijoukkuetta, joilla on myös Euroopan pisin keskinäisten otteluiden historia takanaan. Odotan ottelusta erittäin korkealaatuista sekä tasaista taistelua hyvin valmennettujen joukkueiden kesken, Roosters-päävalmentaja Juha Hakala lupaa.

Trojansin päävalmentaja Mikko Virolainenkin odottaa hienoa kamppailua.

– Roostersin ja Trojansin kohtaamiset ovat aina olleet värikkäitä. En usko tämänkään kerran tekevän poikkeusta. Kentältä löytyy valtava määrä yksilötaitoa ja jo senkin puolesta katsojien kannattaa vaivautua paikalle.

Lopuksi puolustuksen linjassa pelaavan Aleksi Aitalan vinkki pelin polttopisteestä katsojille:

– Sinne meidän linjan oikeaan päätyyn ja heidän vasempaan päätyyn on hyvä katsella, Aleksi neuvoo.

 

Roosters aloittava hyökkäys Roosters aloittava puolustus
QB 3 Micah Brown L DE 62 Ilari Nikku
RB 36 Alexander Kuronen DT 99 Roope Lindfors
WR 7 Antti Miettinen DT 92 Aaro Eliasson
WR 9 Bernard Luster R DE 70 Aleksi Aitala
WR 32 Kimi Linnainmaa SLB 5 Akseli Olin
WR 85 Alexander Wasiljeff MLB 68 Sebastian Karbin
LT 66 Iiro Luoto WLB 43 Santtu Äyräväinen
LG 76 Richard Laine L CB 33 Ville Roitto
C 59 Benjamin Watkins SS 22 Curtis Slater
RG 65 Jere Lahti FS 29 Ville Rontu
RT 53 Samuli Vehkomäki R CB 4 Pekka Rantala

Epävarmat: Kuutti Kilpeläinen, Tuukka Hämäläinen, Robin Drockila

Poissa: Niko Saarijärvi, Markku Salmi, Julius Majander, Morad Maher, Olli Kunnasaro, Sampo Ranta, Niko Kuikka, Karri Pajarinen, Alex Leimuvaara, Aleksi Kriivarinmäki, Heikki Lesonen, Dennis Ilmelä

Poissa toistaiseksi: Victor Sarvi

Ottelu alkaa sunnuntaina kello 18:00 Velodromilla.

Lue myös Anders Trojans Turun otteluennakko

Pekka Lylyharju