Naisten Vaahteraliiga 2017, Jälkipuheet: Roosters Women vs. Wolverines Ladies

7.8.2017
 

Puhdas runkosarja

 
Roosters Women voitti Naisten Vaahteraliigan runkosarjan viimeisessä pelissä toiseen kertaan paikallisvastustaja Wolverines Ladiesin. 14 – 0 päättyneen ottelun ensimmäistä puoliaikaa kastellut, ajoittain rankka, sade siirsi ratkaisut ottelun viimeiselle neljännekselle. Roosters-päävalmentaja Jarmo Lahden ennakko-odotukset pelin suhteen osuivat oikeaan.

– Tämä oli kovaa vääntöä, niin kuin meinattiinkin. Wolverines pelasi vahvasti molempiin suuntiin. Onneksi keli vähän muuttui ja saatiin meidän pelit taas käyntiin täysillä. Anni (Kivikataja) teki tarvittavia muutoksia ja saatiin pisteitä taululle. Puolustushan pelasi koko ajan tosi hyvin.

– Ensimmäisellä puoliskolla sade vei kummaltakin joukkueelta vähän hyökkäyksen kärkeä pois, ettei oikein kummallakaan lähtenyt etenemään. Toisella puoliskolla alkoi heittoa selkeästi näkyä kummallakin enemmän ja heillä se onnistui noilla muutamalla räjähtävällä pikkuisen paremmin kuin meillä, Wolverinesin päävalmentaja Pekka Lamminsalo arvioi sään vaikutusta ottelun kulkuun.

Edellisestä kohtaamisesta parantanut lopputulos oli plussaa ja hänen ajatukset kääntyvät jo joukkueen tulevan viikonlopun tärkeään otteluun Oulu Northern Lightsia vastaan.

– Tuo ei kuitenkaan ollut meidän mielestä huolestuttava lopputulos, parannettiin edellisestä kerrasta ja tämä tarkoittaa sitten sitä, että tavoitteena on finaalissa kaataa Roosters, Lamminsalo naurahti.

Hän tarkensi vielä lähempänä olevaa tavoitetta.

– Seuraava fokus on sitten Oulu, että varmistetaan kotietu siinä.

Ottelun ensimmäisen puoliajan peliin sää vaikutti varsinkin hyökkäysten puolella. Roostersin hyökkäyksenkoordinaattori Anni Kivikatajan käytössä olevien pelikutsujen määrä hupeni sateen voimakkuuden suhteessa.

– Ensimmäinen puoliaika oli tosiaan aika sään jumalien sanelemaa. Juoksulla pystyttiin etenemään, kun sadetta tuli niin kovaa alas. Heittopeli oli oikeastaan aika vähäistä, eli se oli vastustajan kovalle boksille helppo sitten arvata ja poimia sieltä meidän juoksupeliä vähän palasiksi. Ja sitähän he olivat ennakossa lähteneet arvioimaan, että se pitää ottaa meiltä pois.

– Toiselle puoliajalla täytyy olla taas ylpeä meidän naisista. Hyvin keräsivät itsensä ja koko ajan jaksoivat uskoa sen oman työn tekemiseen. Omien vastuiden kautta lähdettiin tekemään sitä hommaa ja mielettömiä upeita sukelluksia palloille tänään useilta laitahyökkääjiltä. Ja kyllä tuo meidän Carola (Lindholm) pelasi taas ihan mielettömän pelin, samoin hyökkäyksenlinja ja meidän keskushyökkääjät. Kaiken kaikkiaan voi olla ihan tyytyväinen. Kokoajan pelit vielä vaan kovenee, mutta tähän lopputulokseen voi olla tyytyväinen tänään, Kivikataja iloitsi ottelun jälkeen.

Sää vaikutti pelivalikoimaan ja molempien joukkueiden puolustukset olivat suuressa roolissa. Roostersin puolustuksenkoordinaattori Heli Harjanne oli tyytyväinen puolustuksensa esitykseen kelistä huolimatta.

– Kelinhän ei pitäisi vaikuttaa otteluun, kun kummallekin joukkueelle se on sama ja meidän pitää pystyä pelaamaan myös märässä kelissä. Tosi tasaväkinen peli, kummankin joukkueen puolustukset pelasivat hyvin tänään. Meidän hyökkäys pääsi punnertamaan siellä lopussa yliotteen ja komeat maalit. Tästä on nyt hyvä lähteä valmistautumaan välieriin. Runkosarjan voittaminen puhtaalla pelillä on hieno asia, mutta se ei tietenkään ratkaise mitään miten välierissä käy. Sinne nyt hakemaan puhtia.
 

 

Ratkaisut lopussa

 
Ottelu alkoi Roosters Womenin kannalta hienosti Jenni Lindénin palautettua aloituspotkun aina Wolverinesin 43 jaardin linjalle. Roosters sai vielä edettyä vastustajan 26 jaardin linjalle, mutta tiivistynyt Wolverines-puolustus pysäytti etenemisen. Ensimmäistä puoliaikaa värittänyt sade muutti pelivalikoiman juoksuvoittoiseksi ja vahvasti pelanneet puolustukset pysäyttivät hyökkäysvuorot lyhyeen, eikä pisteitä tehty kummankaan joukkueen toimesta.

Väliajan jälkeen sade loppui, mutta kolmas neljännes käytiin samoissa merkeissä kuin ensimmäinen puoliaika. Juuri ennen neljänneksen päättymistä Roosters Womenin puolustus pysäytti Wolverinesin hyökkäyksen omalla 20 jaardin linjalla. Neljännen neljänneksen ensimmäisellä hyökkäysyrityksellä pelinrakentaja Carola Lindholm löysi Nana Olavuon pitkällä syötöllä puolenkentän tuntumasta. Jenni Lindénin juoksu siirsi pelivälineen vastustajan kenttäpuoliskolle ja Lindholmin 40 jaardin syöttö Essi Rivinojalle Wolverines-maalin tuntumaan. Roostersin ensimmäinen maali syntyi muutaman juoksuyrityksen jälkeen Carola Lindholmin syötöllä laitahyökkääjä Janna-Jemina Seilekselle. Sama parivaljakko viimeisteli onnistuneella kahden pisteen lisäpisteyrityksellä Roostersin johdoksi 8 – 0.

Roostersin maali pakotti Wolverinesin muuttamaan hyökkäystään heittopainotteiseksi. He saivatkin pelivälineen hyvin liikkeelle Minna Tiaisen syötöillä laitahyökkääjilleen kunnes Sari Kuosmanen nappasi vastustajan syötön käsiinsä. Roosters-hyökkäys liikutti palloa maata pitkin kelloa kuluttaen kohti Wolverinesin maalia ja Carola Lindholmin syöttö Sari Kuosmaselle maalialueen takareunaan kasvatti johdoksi 14 – 0. Wolverines sai vielä kertaalleen pallon, mutta Sari Kuosmasen toinen syötönkatko laittoi sinetin ottelun tulokselle.
 

 

Aikamoista mätkintää

 
Wolverinesin parhaana pelaajana palkittiin laitahyökkääjä Sanni Seppälä ja Roostersin parhaana pelinrakentaja Carola Lindholm.  Ottelun parhaana pelaajana palkittu Janna-Jemina Seiles kiitti joukkueensa muita pelaajia hyvästä suorituksesta kamppailun päätyttyä.

– Lähdettiin hakemaan niitä meidän omia juttuja, mitä me osataan tehdä. Onnistuttiin sieltä vähän rikkomaan Wolvojen puolustusta ja saatiin tarpeeksi onnistumisia tänään. Joukkuekaverit tekivät hemmetin hyvää työtä. Sadekeli on aina jännä keli, kun pelataan heittopeliä, mutta ei se meille ollut sitten niin hidaste kuitenkaan.

Keli vaikutti aluksi myös puolustuksen pelaamiseen, mutta lopussa sai tukimies Karoliina Holopaisen mukaan olla jo paljon valppaampana.

– Tosi tiukka peli, mutta jaksettiin uskoa siihen omaan tekemiseen ja maltettiin odottaa niitä maaleja loppuun. Kaikki pelasivat hyvin loppuun asti ja oma peli meni kanssa muiden avustuksella tosi hyvin. Joukkueena pelattiin. Alkuun huomasi, kun oli rankkasade, niin osasi vähän varautua, että varmaan vastustaja juoksee. Siihen varauduttiin ehkä enemmän, mutta loppuun he sitten heittivät ja siinä sai puolustaa kumpaakin.

Linjoissa käytiin edellisen Wolverines-pelin tapaan kunnon vääntöä, eikä sääkään pahemmin Soile Mannilaa haitannut.

– Oli joo aika moista mätkintää, mutta hienoa peliä. Se on sama keli molemmille. Meitä on aika hyvin hellitty tänä kesänä, niin ei haitannut. Vähän meinasi kylmä tulla, mutta haittasi heittopeliä, niin se oli puolustukselle helpompi.

Roostersin linjoja oli täydentämässä farmisopimuksen mahdollistamana myös Maija Laukkanen Kouvola Indiansista. Hän pääsi heti tosi toimiin vertailemaan linjapelaamisen eroja II divisioonan ja korkeimman tason välillä.

– Peli meni omasta mielestä ihan hyvin. Oli fyysistä peliä ja pääsi vetämään ihan täysillä, onnistumisia tuli ja hyvää kokemusta. Ehkä linja oli kovempi, tuli kovempaa ja vastustajalla oli ehkä enemmän tekniikoita mitä he käyttivät, mutta muuten samaa peliähän se on.

– Ei linjatyöskentelyyn, sillä yritetään läpi mennä, satoi tai paistoi, Laukkanen totesi kelin vaikutuksiin linjoissa.
 

 

Kuka vastaan välierässä?

 
Roosters-Womenin alkaessa valmistautua välierään Wolverines Ladiesillä on ensi viikonloppuna edessä tärkeä ottelu Oulu Northern Lightsia vastaan. Kotietua tavoittelevan joukkueen olisi voitettava peli, jottei mitään jää sattuman varaan. Wolverines Ladiesin hävitessä ja St. Petersburg Valkyriesin voittaessa viimeisessä ottelussa Seinäjoki Crocodiles Naiset, päätyvät Wolverines, Northern Lights ja Valkyries tasapisteisiin.

– Sitten arvotaan. Todennäköisesti menee kaikki ristiin ja sekä kakkos-, kolmos- ja nelossija arvotaan. Yritetään välttää tuo tilanne tietenkin. Edelleen avaimet ovat meidän käsissä kotiedun saamisen suhteen. Lähdetään ehdottomasti sitä hakemaan ensi viikolla, Pekka Lamminsalo tähdentää.

Jarmo Lahti voi ottaa hieman leppoisammin ja valmistella joukkuettaan tulevaan välierään.

– Nyt alkaa välierään valmistuminen. Täytyy katsoa ketä sieltä tulee vastaan ja parin viikon päästä nähdään.
 

 
Roosters Women kohtaa välierässä sarjan neljänneksi sijoittuneen joukkueen. Välierät pelataan 19.8. ja 20.8. ja Naisten SM-finaali välieristä kahden viikon päästä.
 
Ottelun tilastot
 
Teksti Pekka Lylyharju
Kuvat: Eki Tanskanen