Naisten Vaahteraliiga 2018, Jälkipuheet: Tampere Saints Naiset vs. Helsinki Roosters Women

17.6.2018

Pelattiin kovaa fudista

Roosters Womenin tuliaisena lauantaivisiitiltä Tampereelle oli 7 – 22 voitto Saints Naisista. Ensimmäisen puoliajan päättyessä tilanne oli vielä 0 – 0, ja toisen puoliajan tamperelaiset aloittivat sähäkästi 60:n jaardin heittopelillä maaliin. Roosters kuitenkin punnersi vahvalla juoksuhyökkäyksellä Saintsin ohi ja puolustus onnistui pysäyttämään vastustajat lähtökuoppiin.  Helsinkiläispuolustusta koordinoiva päävalmentaja Heli Harjanne oli syystä iloinen ottelun päätyttyä.

– Yksi päästetty maali ei ole huonosti puolustukselta pelattu, ja oli hienoa että hyökkäys sai pistetilin auki. Pelattiin kovaa fudista, parannettiin viime kierroksen pelistä ja parannettiin rytmiä. Toinen puoliaika me kirittiin vaan kovempaa tahtia. Ja se on aina hienoa, että pystytään itse asettamaan pelille taso.

Hyökkäyksen koordinaattori Teemu Kuusisto oli kaivanut hieman uudistetun pelisuunnitelman esiin Wolverines-ottelun jälkeen. Kolmen keskushyökkääjän muodostelma antoi hyvät mahdollisuudet pelinrakentajan omille juoksuille. Roostersin hyökkäyksen alkukankeudesta ensimmäisellä puoliajalla Kuusisto antaa tunnustusta vastustajan puolustukselle.

– Uudet pelit toki ensimmäiseen matsiin verrattuna, mutta kyllä tämä paketti on jo ollut tuolla sinänsä valmiina. Tämä nyt sopi (Janina) Virtaselle aika hyvin tämä paketti, että saadaan juoksutettua. Enkä sano, että se olisi ollut siitä kiinni ensimmäisellä puolikkaalla: vastustaja pelasi vaan hemmetin hyvin ensimmäisellä puoliajalla. Me tiedettiin, mitä me tehdään ja tiedettiin myös mitä vastustaja tekee, mutta vastustaja pelasi tosi hyvin. Ei me varsinaisesti mitään isompaa muutettu väliajalla. Sanottiin vaan linjalle, että nyt on ruvettava pelaamaan – ja hehän rupesivat.

Saintsin päävalmentaja Jussi Honkonen harmitteli hyvän ensimmäisen puoliajan sulamista väliajan jälkeen. Tamperelaisten hyökkäyksessä on kehitettävää, jotta puolustus saisi myös levätä.

– Ensimmäinen puoliaika oli tiukkaa vääntöä. Molempien puolustukset pelasivat hyvin ja saivat nollattua toisten hyökkäykset. Toisen puoliajan alussa tehtiin johtomaali heti kärkeen ja saatiin positiivista energiaa. Sen jälkeen Roostersin puolustus sai meidän hyökkäyksen tukittua, jolloin meidän puolustus oli niin pitkiä aikoja kentällä, että siellä rupesi väsymys näkymään: tämän jälkeen rupesi meidän puolustus hieman taittumaan. Vaikka meidän puolustus pelasikin tänään ihan uskomattoman hyvän ottelun, saatiin tänään liian lyhyitä vuoroja hyökkäyksellä luotua. Tähän meidän tulee jatkossa panostaa, että saadaan systemaattisia hyökkäysvuoroja.

Roosters Womenin hyökkäys oli pelinrakentajan vaihtumisen johdosta muuttunut sitten edellisen kohtaamisen huhtikuisessa Diamond Bowlissa. Honkonen arvioi oman puolustuksensa pystyneen Toni Luomaojan koordinoimana reagoimaan voimalliseen juoksuhyökkäykseen kuitenkin hyvin.

– Nyt kun Carola (Lindholm) puuttuu joukkueesta ja Virtanen on pelinrakentajana niin heittopeliä ei ollut (oliko neljä tai viisi heittoa), mutta juoksupeli sitten taas toimi. Harvoin tuollaista voimapalloa nähnyt, missä kolme keskushyökkääjää tekee tilaa pelinrakentajalle. Siihen pitää toki pystyä vastaamaan ja tosi hyvin saatiin Tonin johdolla puolustus reagoimaan ja saatiin kaks-kolmasosaa ottelusta pysäytettyä se.

Roosters pelasi voimakasta juoksupeliä lauantaisessa pelissä Tampere Saintsia vastaan. Kuvassa pelinrakentaja Janina Virtanen etenemässä pallo kainalossaan. Kuva: Sebastian Vilkman

 

Ratkaisut toisella puoliajalla

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä. Molemmat joukkueet saivat pelivälinettä liikutettua eteenpäin, mutta puolustukset estivät hyökkäysvuorojen viimeistelyn ja väliajalle joukkueet lähtivät kutkuttavassa 0 – 0 tilanteessa.

Toisen puoliajan ensimmäisellä hyökkäysyrityksellä Saints onnistui yllättämään Roosters-puolustuksen pelinrakentaja Emilia Hartikaisen pitkällä syötöllä laitahyökkääjä Suvi Mikkoselle. Katri Kakon lisäpistepotkulla tulostaululle merkattiin ensimmäiset pisteet 7 – 0. Helsinkiläiset vastasivat hieman hitaammin ja Mari Jääskelä päätti neljä minuuttia pelikellosta kuluttaneen hyökkäysvuoron kiertämällä linjojen päästä 25 jaardin karkumatkalle vastustajan maalialueelle. Kahden pisteen lisäpisteyrityksen epäonnistuttua tilanteeksi tasoittui 7 – 6.

Seuraavan Saints-hyökkäyksen Roostersin puolustus pysäytti, ja helsinkiläiset pääsivät aloittamaan lentopotkun jälkeen oman hyökkäysvuoronsa puolesta kentästä. Neljä ja puoli minuuttia maata pitkin vyörynyt eteneminen päättyi Katri Ronnin 12 jaardin juoksuun Saints-puolustuksen keskeltä maaliin. Hän juoksi myös kahden pisteen lisäpisteyrityksen siirtäen Roosters Womenin 7 – 14 johtoon.

Neljännen neljänneksen aluksi tamperelaiset joutuivat jälleen luopumaan pelivälineestä lentopotkulla. Terävöitynyt Saints-puolustus sai tasaisesti edenneen helsinkiläishyökkäyksen pysäytettyä, mutta tamperelaiset joutuivat hyökkäyksessä tyytymään lentopotkuun. Aloitussyötössä tapahtuneen rähmäyksen peitti Sonja Kirmanen Roostersille parinkymmenen jaardin päässä vastustajan maalista. Roosters-hyökkäys pysähtyi Saints-puolustuksen toimesta kuitenkin viiden jaardin päähän maalilinjasta ja peliväline siirtyi takaisin kotijoukkueelle.

Roostersin puolustajat taklasivat heti ensimmäisellä yrityksellä pallon irti pallonkantajalta Julia Turusen peitettäväksi ja helsinkiläiset pääsivät jatkamaan keskeytynyttä hyökkäystään yhdeksän jaardin päässä Tampereen maalista. Kolmannella yrityksellä Katri Ronni juoksi toisen maalinsa kolmesta jaardista ja Janina Virtanen teki päälle kaksi lisäpistettä. Saints sai vielä yhden hyökkäysvuoron, mutta se päättyi Sari Kuosmasen syötönkatkoon ja Roosters-hyökkäys kulutti pelikellosta ajan pois jättäen lopputulokseksi 7 – 22.

Myös Roosters-puolustuksen LB Karoliina Holopainen onnistui muuttamaan Saints-hyökkäyksen lennättämän pallon suuntaa. Kuva: Sebastian Vilkman

 

Onnistumisia tuli

Saints Naisten parhaana pelaajana palkittiin 12 taklausta kirjauttanut Emilia Vanhala. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Roosters Womenin pelinrakentaja Janina Virtanen. Hän keräsi palloa kantaen 149 jaardia. Helsinkiläisten parhaana pelaajan palkittiin Emilie Arkko. Hämeenlinna Huskiesista Roostersiin siirtynyt nuori puolustuksen pelaaja oli yllättynyt valinnastaan.

– Tosi tyytyväinen olen omiin suorituksiin. Onhan aina parantamisen varaa, mutta ei sitä aina huomaa noita omia hyviä juttuja siinä temmellyksessä. Tuli vähän yllätyksenä tuo valinta. Vastustajat olivat tosi vikkeliä, mutta ei kauheen isoja pelaajia. Ja vaikka heitä on paljon, niin kuitenkin kun on aina yksitoista pelaaja kentällä, niin sitä ei sillä lailla huomaa. Ja jos on hyvässä kunnossa, niin pystyy pelaamaan koko pelin, vaikka vastustajalla on varaa vaihtaa pelaajia.

– Todella hyvä: onnistumisia tuli ja saatiin nopeasti vaihdettua suuntaa hyökkäykseen. Ihan hyvä ja kova vastus oli, puolustuksen linjassa koko ottelun pelannut Sonja Kirmanen oli syystä tyytyväinen vastustajan hyökkäysvuorojen nopeisiin pysäytyksiin.

Hilkka Rahkonen on totuttu näkemään enemmän puolustuksen linjassa kuin keskushyökkääjänä. Alussa hänellä oli pientä hakemista, mutta lopussa kiitos seisoi.

– Tietenkin voiton jälkeen jää aina hyvät fiilikset, mutta alussa kesti pikkaisen, että sai moottorit käyntiin. Itsellä varsinkin kun oli uusi pelipaikka, niin siinä on vielä vähän opettelemista. Mutta hyvin meni.

Roosters Womenin keskushyökkääjät etenivät hyvällä keskiarvolla ja kun hyökkäyksen linja rupesi toisella puoliajalla pelaamaan, niin tulostaulullakin lukemat kasvoivat.

– Saatiin blokkeja kohdilleen tällä kertaa. Viime pelissä niitä jäi vähän, ettei saatu keskustasta. Mutta nyt saatiin vastustajaa aika ajoin oikein hyvin liikuteltua, vaikka tulikin kovaa vastaan. Hyvin meni, vielä parannettavaa, mutta positiiviseen suuntaan mentiin, myhäili hyökkäyksen linjan Heli Rontu iloisena ennen kotimatkaa.

Pelin aikana nähtiin kaikkiaan neljä Roostersin kick-offia, jotka kantoivat yhteensä 179 jaardin verran. Heli Rontu potkaisemassa palloa liikenteeseen. Kuva: Sebastian Vilkman

 

Juhannustauolle

Edessä on lyhyt juhannustauko ennen kuin Heli Harjanne joukkueineen alkaa valmistautumaan seuraavaan peliin.

– Vietetään juhannus ensin ja palaudutaan näistä kahdesta kierroksesta – sitten lähdetään valmistautumaan Valkyriesiin.

Roosters Women jatkaa Naisten Vaahteraliigaa seuraavaksi St. Petersburg Valkyriesin vieraana Helsingin Velodromilla. Ottelu pelataan lauantaina 30.6. kello 17.00 alkaen.

Roosters Women toivottaa kaikille aurinkoista juhannusta!

Ottelun tilastot
 

Teksti: Pekka Lylyharju