Tammikuinen torstai-ilta Talissa.
Pakkaspäivä oli tupruttanut lunta kinoksiin lisää ympäri Helsinkiä, kun Roostersin miesten edustusjoukkue marssi tutusti, poikkeusaikana, harjoituksiinsa.
Vain yksi treenaaja oli tällä kertaa matkassa mukana erilaisella varustuksella. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ei tämän torstain jälkeen enää tarvinnut intensiivisesti miettiä milloin pelikausi alkaa, jos alkaa ja montako vieraspelimatkaa vielä olisi bussissa istuttavana.
Santtu Äyräväinen oli tullut ilmoittamaan, että kaudella 2021 tuttu numero #43 ei enää pue pelipaitaansa päälle – niin että valkoinen aluspaita roikkuu ulkopuolella eikä housujen vyössä näy tuttuja teippejä.
Saimme haastateltua Santtua vain hetkeä ennen, kun mies suuntasi kohti talvista Talia.
• Jos kuvailisit itseäsi yhdellä sanalla mikä se olisi? ja miksi? ja sama koko jefu-uraasi koskien?
Hämmentävä.
• Mikä oli ensitunne sen jälkeen, kun olit päättänyt että vuosi 2021 ei ole enää Santun pelivuosi?
Helpottunut, mutta kumminkin surullinen. Joku asia mitä oli tehnyt pitkään ja mistä on niin paljon pitänyt, päättyy. Toisaalta sain lähteä pelikentältä silloin kun minulle itse sopi ja se on varmaankin se asia mikä tässä helpottaa.
• Mitä odotat ensimmäiseltä pelaamattomalta kaudelta eniten- kesäloman lisäksi?
Kivuttomia kesäaamuja. Se että pääsee perjantaina tai lauantaina aamuna ykkösellä ylös sängystä eikä tarvitse ihan ensimmäiseksi miettiä, että moneltakohan Mäkelänrinteen Uimahalli aukeaa että pääsee kylmäkylpyyn.
• Onko treenaamisessa/pelaamisessa/vanhassa joukkueessa jotain, josta heti pystyt sanomaan että ”ei tuu ikävä” tai että ”taatusti tulee ikävä”
Ikävä ei välttämättä tule Talin klo 22.30 päättyvää treenivuoroa Mutta voi olla, että aika kultaa siinäkin muistot. Taatusti tulee ikävä pukukoppia, hien hajua, Leenan huolenpitoa, Akseli Olinin tarkentavia kysymyksiä ja muitakin pelikavereita heidän parhaassa elementissään. .Ja vaikka juuri sanoin että odotan kivuttomia kesäaamuja, niin kyllä mä tulen varmaan kaipaamaan niitäkin – tunsi sentään elävänsä.
• Onko jokin pelimuisto sellainen, että olet jäänyt miettimään että ”olisi voinut jättää tekemättä”?
Eipä oikeastaan. Pelasin aina omalla tyylilläni oman joukkueeni eteen. Nuorempana otin lämpöä vähän helpommin kuin viimeisinä vuosina, mutta eipä niitäkään juttuja voi oikeastaan katua. Ei sitä varmaan muuten olisi oppinut olemaan.
• Luettelet SAJL:n jutussa jo monta nimeä ja kiitit laajaa jefu-yhteisöä mutta… jos saisit koota oman all-star teamisi niin millainen se olisi? Keiden kanssa olisi kiva laittaa vielä kerran pelivarusteet päälle ja mennä one more time? Minkä pelin haluaisit päästä pelaamaan uudelleen jos se olisi mahdollista ja miksi?
No siinähän ne kaikki tuli. Jos sen ulkopuolelta pitäisi valita niin mun all-starssissa ois varmaan elokuvista tutut Forrest Gump, Luhter ”Shark” Lavay ja Waterboy. Kyllä mä Iiro Luodon kanssa laittaisin pelikamat päälle ihan koska vaan ja me mentäis pelaamaan 2003 Nuorten PM-finaalia Ruotsia vastaa #nevöföget
• Millaisena pelaajana haluat sinut muistettavan ?
Kalle Karppinen sen sanoi aikanaan, kun tulin pelaamaan Roostersiin, että olen sellainen pelaaja ketä vastaan kukaan ei halua pelata, mutta kenet kuka vaan haluasi omaan joukkueeseensa. Ja kun Kalle Karppinen sen sanoi, niin sen on pakko olla hyvin suurella todennäköisyydellä totta.
• Paras jefussa opittu taito, josta on hyötyä siviilielämässä ja ihan ihmisenä 😃
Voi että niitä on monta. Mutta kai se paras on se, että on oppinut ymmärtämään kuinka monta erilaista hiihtäjää näissä hiihtokisoissa on. Ollaan kaikki erilaisia, mutta kun kaikilla on yhteinen päämäärä niin ketään ei oikeasti haittaa toisen erilaisuus.
• Viisaat sanat jälkipolville- sen lisäksi että jefu on maailman paras laji
Ole aina oma itsesi, jos et voi olla oma itsesi ole Santtu Äyräväinen
Kiitos Santtu ❤
Teksti: Roosters Media
Kuva: Emma Hakala